tiistai 27. marraskuuta 2012

Lukutoukan kuntopiiri

Koska viime aikoina varsinainen juoksutreeni on madellut vasemman jalkapohjan/holvikaaren kivun/rasituksen takia, niin olen ryhtynyt lukutoukaksi. Olen aina ollut äärimmäisyyksien mies, jos jostain innostun, niin sitten innostun täysillä.

Tällä hetkellä juoksua ja siihen liittyvää tietoutta pitää elää, hengittää ja lukea. Lokakuun lopussa tekemä juoksulupaukseni onkin tyrmännyt opiskeluhaluni melko voimakkaasti. Anyways, ohessa katsaus tänä vuonna lukemistani urheiluun/liikuntaan liittyvistä kirjoista.

Armstrong: "It's Not About the Bike" & McDougall "Born to Run"

Lance Armstrong

En ole montaa (urheilija)elämäkertaa lukenut, mutta tämä on niistä koskettavimmin ja parhaiten kirjoitettu. Lance Armstrongin Nike -mainos saa vieläkin ihoni kananlihalle, vaikka hänen sloganinsa on saanutkin surullisen merkityksen. Toisaalta olen myös onnekas, koska ehdin lukea tämän kesällä, ennen Armstrongin lopullista doping-tuomiota. Kirjan ahmimiseen meni vain juhannusviikonloppu, niin hyvä kirja (tai kuiva juhannus) oli!

Christopher McDougall

Toinen veljeltäni lainattu kirja (Armstrong oli ensimmäinen), joka räjäytti vuonna 2009 potin ja teki paljasjalkajuoksemisesta muotia. Luettani tämän elokuussa, olin niin innoissani, että kävin jopa kerran juoksemassa Viikin metsissä. Lopulliseen juoksuharrastuksen aloitukseen tarvittiin kuitenkin muutama muu katalyytti.

Christopher McDougallin nettisivut: chrismcdougall.com

Jurek "Eat & Run" & Roll "Finding Ultra"

Scott Jurek

Vegaani vuodesta 1999, Spartathlonin kolminkertainen ja Western States Endurance Runin seitsenkertainen voittaja sekä USA:n 24 tunnin juoksumatkan ennätyksenhaltija (266,01 kilometriä). Viimeistään viime viikolla, luettuani hänen elämäkertansa, Scott Jurekista on tullut idolini.

Scott Jurekin nettisivut: scottjurek.com

Rich Roll

Lupaava uimarinalku Stanfordin yliopistossa 80-luvun lopulla, alkoholisoitui ja pääsi lopulta kuiville vuonna 1998. Täyttäessään 40, vuonna 2006, Rich päätti laittaa elämänsä uusiksi. Lyhyiden ruokavaliokokeilujen jälkeen päätyi vegaaniksi ja innostui treenaamaan.

Osallistui vuosina 2008 ja 2009 kolmipäiväisiin Ultraman -triathlonkisoihin ja vuonna 2010 kiersi yksikätisen ystävänsä kanssa viisi Ironman-triathlonin mittaista matkaa viidellä eri Havaijin saarella viikossa. Sain juuri sunnuntaina luettua Finding Ultran loppuun. Varsin hengästyttävää ja mukaansatempaavaa luettavaa tämäkin, valoi uskoa liikuntaharrastuksen aloittamiseen myöhemmällä iällä.

Rich Rollin nettisivut: richroll.com

Lisäluettavaa loppuvuodeksi

Jotta voin jatkaa opiskeluni laiminlyömistä jatkossakin poimin edellä mainituista teoksista kirjoja, joihin voin tutustua lepopäivinä. Ohessa lista muillekin kirjan sivuja kuluttaville liikkujille. Ferrissin 4-Hour Work Weekkiä lukuun ottamatta kaikki kirjavinkit on poimittu Eat & Runin sivuilta. Ferrissin nimeen vannoo Rich Roll, joka sai inspiraatiota kirjasta treenaamisen ja työn yhteensovittamiseen.

  • Alpa V. Patel, Leslie Bernstein, et al. "Leisure Time Spent Sitting in Relation to Total Mortality..."
  • Andrew Weil "Spontaneus Healing"
  • Bernd Heinrich "Why We Run: A Natural History"
  • Colin Fletcher "The Man Who Walked Through Time"
  • Dan Millman "Way of the Peaceful Warrior"
  • Eckhart Tolle "The Power of Now"
  • George Sheehan "Running and Being: The Total Experience"
  • Howard Lyman "Mad Cowboy"
  • Jack Heggie "Running with the Whole Body"
  • James Shapiro "Meditations from the Breakdown Lane"
  • James Shapiro "Ultramarathon"
  • John Annerino "Running Wild: An Extraordinary Adventure of the Human Spirit"
  • John Douillard "Body, Mind, and Sport"
  • John Stevens "The Marathon Monks of Mount Hiei"
  • Kenneth Kamler "Surviving the Extremes"
  • Miyamoto Musashi "The Book of Five Rings"
  • Mollie Katzen "Moosewood Cookbook"
  • Peter Nabokov "Indian Running"
  • Rob Schultheis "Bone Games"
  • Tim Noakes "Lore of Running"
  • Timothy Ferriss "The 4-Hour Work Week: Escape the 9-5, Live Anywhere and Join the New Rich"
  • Wendell Berry "The Unsettling of America"

158 päivää Helsinki City Runiin
8,4 juoksukilometriä

2 kommenttia:

  1. 'Suurena yllätyksenä' täytyy todeta, että oma kirjalista näyttää samansuuntaiselle. :D

    Onko jalkapohja vielä pahasti kipeä? Toivottavasti saat sen kuntoon ja pääset takaisin kehään pian! Talvella on hyvin aikaa jumpata jalkapohjia kuntoon, että kestävät juoksua. Kilometrejä siinä välissä vaan rauhalliseen tahtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tällä hetkellä luen perusteita Jason Robillardin "The Barefoot Running Book" -kirjasta (http://www.amazon.co.uk/The-Barefoot-Running-Book-Minimalist/dp/0452298458/)

      Vasemman jalan kuntoutus otti takapakkia, kun intouduin kokeilemaan sulkapallon pelaamista. Nyt hoidan jalkaterää jääpalahieronnalla. Onneksi soutulaitteella voi tehdä aerobisen treenin näin jalkapuolenakin.

      Poista