torstai 1. marraskuuta 2012

Palavat paatit

Tein viime sunnuntaina, 26. syntymäpäivänäni, julkisen lupauksen juosta ensi toukokuussa järjestettävän puolimaratonin.


Innostuin yrittämään tosissani luettuani No Meat Athleten How Most People Fail (Before They Even Start) -kirjoituksen.

Lisää löpöä liekkeihin

Sosiaalisesssa mediassa tekemäni lupauksen lisäksi lisäsin sitoutumistani tavoitteeseeni perustamalla tämän blogin ja hankkimalla Unisportin 12 kuukauden kausikortin (92 €).

Blogini palvelee siis motivaatiotani lisäävänä treenipäiväkirjana tulevat kuusi kuukautta. Nähtäväksi jää, jatkanko kirjoittamista toukokuun jälkeen.

Keskiössä treeni, ravinto ja lepo

Miettiessäni blogilleni nimeä ja fokusta, kaksi ensimmäistä nimiehdokasta oli jo varattu. Hengähdystauko olisikin ollut ehkä turhan laaja nimi blogilleni, kun taas kevytkenkä olisi rajoittanut teemani liian juoksukeskeiseksi.

Keskityn kirjoittamisessani ensisijaisesti valmistautumiseeni puolimaratonia varten. Kirjoitan siis haparoivista ensijuoksuaskelistani sekä muusta suorituskykyyni vaikuttavista asioista, ravinnosta ja palautumisesta. Saatan myös sortua fiilistelemään hankkimiani harrastusvälineitä. Yksi esikuvani on vastikään aloittanut Varpaanjälki-blogi.

Eka juoksutreeni

Päätänkin tämän ensimmäisen kirjoitukseni treenipäivitykseen. Kävin tänään Viikin monitoimitalolla juoksemassa matolla. Olin jo ennakkoon päättänyt aloittaa hitaasti ja juoksevani enintään kaksi kilometriä, vaikka juoksu tuntuisikin mahtavalta.

Vedin vanhat Feelmaxini jalkaan ja kävelin ensimmäiset 500 metriä kuuden kilometrin tuntivauhdilla. Kaksi juoksukilometriä menivät 10,7 kilsan tuntivauhdilla, jonka jälkeen köpöttelin vielä toiset 500 metriä 5,5 km / h vauhdilla.

Juoksu sujui mielestäni hyvin, tosin vasen pohje tuntui kireältä. Yritin keskittyä 180 askeleen kadenssiin laskemalla mielessäni yy-kaa-koo-nee. Ensi kerralla otan mukaan soittimen, josta voin kuunnella nappikuulokkeilla 180 bpm:n metronomiluuppia.

Juoksun jälkeen laitoin vielä kehoni ja sydämeni duuniin soutulaitteella, jonka jälkeen tein vähän vatsarutistuksia ja staattisia kylki- ja vatsaliikkeitä ennen loppuvenyttelyä.

184 päivää Helsinki City Runiin
2 juoksukilometriä

1 kommentti: