Ajattele suuresti
204 000 kilokalorin kulutus vuodessa on myös tarpeeksi suuri ja haastava. Ainakin vielä näin alkuvuodesta, se tuntuu juuri ja juuri mahdolliselta, kuitenkin sopivan saavutettavalta ettei apatia iske ja pyyhe lennä kanveesiin.Tavoitteen suuruus myös mahdollistaa välitavoitteiden luomisen. Treenikertojen suunnittelu ja aikataulutus jäntevöityy, kun pilkon 400 bigmäkkiä viikko- ja päiväannoksiksi. "Mun on treenattava ("pelattava") tänään vähintään 30 minuuttia, jotta saavutan vaaditun kaloritason. Muuten jään jälkeen."
Tavoitteen saavuttaminen vaatii keskimäärin lähes neljän tunnin liikuntakiintiön täyttämisen viikottain. Se on sopiva määrä siinäkin mielessä, että ainakin minä haluan yksipuolisen kuntoilun sijaan hikoilla monipuolisesti. Tällä hetkellä yritän saavuttaa kaloritasot kotona tehtävällä Kemme Fitnessin kiertoharjoittelulla ja lähinnä sisäsoudusta koostuvalla, isoja lihasryhmiä aktivoivalla, kestävyysliikunnalla. Kevättä kohden pyrin haastamaan kehoani vieläkin monipuolisemmin ja viettämään suuremman osan treeniajasta ulkona.
Pieni on kaunista
Kaikille minun tapani kuntoilla ei tietenkään sovi. Lisäksi edellisestä kirjoituksestani saattoi saada kuvan, että en arvosta hyötyliikuntaa. Näin ei kuitenkaan ole. Valitsen edelleen portaat hissin sijaan. Haastettani varten ei ole kuitenkaan mielekästä pitää sykemittaria jatkuvasti rinnan ympärillä tai arvioida muuten rappukäytävissä rehkimällä kulutettua kalorimäärää.Jos tuntuu, että aika ei riitä kolmen vartin treeniin tai muita tekosyitä löytyy roppakaupalla, niin kannattaa tsekata seuraavat artikkelit. Zen Habits pyrkii päivittämään koko kuntoilun konseptin tälle vuosituhannelle The New Rules of Fitness for 2013 -artikkelillaan.
Joogaamisenkaan ei tarvitse olla pelkästään ylimaallista levitoimista, vaan sillä voi ehkäistä selkä- ja niskavaivoja työpäivän lomassa. Yoga at Your Desk: Back, Shoulders, and Hips -artikkeli antaa siihen hyvät ohjeet. Työpäivän aikana voi myös edistää juoksuharrastustaan Making Work Work for Your Running -artikkelin vinkeillä.
Miten sinä suhtaudut liikuntaan ja hyvinvointiin? Ehkä asenteita voisi muuttaa uuden vuoden kunniaksi?
108 päivää Helsinki City Runiin
8,4 juoksukilometriä
12,78 / 400 kulutettua BM:ää (6 516 kcal)
3,22 BM:ää jäljessä päivittäisestä tavoitteesta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti