perjantai 22. helmikuuta 2013

Kokemuksia aktiivivenyttelystä

Kävin keskiviikkona Vahva-Lassin kanssa venyttelyssä, enkä missä tahansa venyttelyssä, vaan aktiivivenytelyssä. Unisportin mukaan: "Aktiivivenyttely ei ole venyttelyä perinteisessä mielessä vaan nimensä mukaisesti aktiivista työskentelyä liikkuvuuden, koordinaation ja voiman samanaikaiseksi parantamiseksi. Tunti pohjautuu tuoreeseen tietoon liikkuvuuden harjoittamisesta ja lihaskalvoteorioista."

Seuraavassa lyhyt kuvaus tunnin kulusta ja sisällöstä.

Tällä tunnilla ei ollut tarkoitus saada otsaa varpaisiin. (Kuva: ShellyS)


Aktiivivenyttely on välineurheilua


Heti tunnin aluksi ohjaaja ilmoitti, että käyttäisimme tunnilla paljon välineitä. Yllä oleva väliotsikko on suora lainaus häneltä. Varasimme henkilökohtaisen jumppamaton viereen steppilaudan, kaksi pientä jooga/pilatespalloa, kaksi korkkitiiltä, kaksi paksua solumuovipalaa sekä kapean vastuskumin. (Linkit havainnolistavat vain vieraita välineitä, tarkoitus ei ole mainostaa mitään).

Hälytyskellot alkoivat soida katsellessani mattoni edessä olevaa välinekasaa. Onneksi ohjaaja laittoi lempeää Husky Rescueta soimaan ja lähti vetämään vanhaa kunnon kevyttää hölkkää salin ympärille, joten en ehtinyt kauhistella sen enempää.

Hetken hölkkäiltyämme vaihdoimme hitaaseen kävelyyn, otimme korkealle eteen ja ylös suuntautuvia askelia sekä askelkyykkyjä. Tässä vaiheessa ohjaaja kertoi, että nimensä mukaisesti aktiivivenyttelyssä on tarkoitus tehdä koko ajan pientä aktiivista työtä/liikettä keholla ja näin houkutella lihakset venymään.


Pumppaavat liikkeet hengityksen tahtiin


Alkulämmittelyn jälkeen siirryimme paikoillemme ja kävimme lonkankoukistajan ja etureiden kimppuun. Välineet osoittautuivat venyttelyn rengeiksi ei itsetarkoitukseksi. Esimerkiksi lonkankoukistajaa venyteltiin askelkyykkymäisessä asennossa, joka vaatii tasapainoa. Tiilistä ja steppilaudasta oli mahdollista ja jopa suositeltavaa koota kehon sivuille teline, josta ottaa käsillä tukea. Tarkoitus on, että välineillä tehdään asento mahdollisimman mukavaksi, jotta varsinaiseen venyttelyyn pystyy keskittymään paremmin.

Muuten itse venyttely tuntui yllättävän raskaalta. Ohjaaja neuvoi pyörittelemään hitaasti takana olevan (venytettävän jalan) nilkkaa/kantapäätä. Aktiivivenyttelyssä on tarkoitus pumpata tai liikuttaa venytettävää kehon osaa hitaasti oman hengityksen tahtiin. Loukankoukistaja tuntui venyvän tehokkaasti ja koko etureisi lämpeni kevyen pumppaamisen ja nilkan pyörittelyn aikana.

Asennossa pysyttiin useampi minuutti, välissä vaihdettiin pyörittelysuuntaa. Kaikesta tukivälineistöstä huolimatta asento ja venytys tuntui tehokkaalta mutta raskaalta, joten pari taukoa piti pitää. Ohjaaja totesikin, että jokainen saa pitää taukoja oman fiilikseen mukaan, varsinkin, jos ei ole tottunut venyttelemään tällä tavoin.

Näin jatkettiin myös pakaroiden, takareisien ja kylkien osalta. Ensin etsittiin ja tehtiin välineiden avulla tehokas ja mukava asento. Sitten alettiin pumpata oman rauhallisen hengityksen tahtiin.


Mieluummin porkkanaa kuin keppiä


Toinen aktiivivenyttelyn idea on lihasparit ja vastavaikuttajalihakset (esim. etu- ja takareisi, rinta- ja selkä). Tekemällä työtä toisella lihaksista vastavaikuttajan on rentouduttava ja venyttävä. Demosimme tätä venyttelyä mm. vastuskumilla. Istuimme ryhdikkäästi ja veimme hengityksen tahdissa kädet selän taakse ja yritimme venyttää kumia. Toisessa vaiheessa keskityimme lapaluiden lähentämiseen.

Kaikien kaikkiian varsin mielenkiintoinen ja tehokas tunti, 60 minuuttia meni hujauksessa. Unisport järjestää aktiivivenyttelystä 6 kerran kurssin maalis-huhtikuussa. Kurssi tosin oli jo täynnä, joten sinne ei pääse tarkemmin aktiivivenyttelyyn  tutustumaan.

Toivottavasti tunnit osoittautuvat toimiviksi ja Unisport ottaisi venyttelyn laajempaan ryhmäliikuntatarjontaan, koska kotona tai muuten vain omin päin toteutettavana aktiivivenyttely tuntuu minusta vielä liian haastavalta.


71 päivää Helsinki City Runiin
8,6 juoksukilometriä

48,82 / 400 kulutettua BM:ää (24 900 kcal)
9,26 BM:ää jäljessä päivittäisestä tavoitteesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti