keskiviikko 13. helmikuuta 2013

InBody kehonkoostumusanalyysi

Kävin viime perjantaina analysoimassa kehonkoostumukseni InBody720-laitteella. Viikonloppu ja alkuviikko olivat sen verta kiireisiä, että tulosten käsittely täällä blogissa tapahtuu vasta nyt. Käyn läpi suurimman osan analyysin tuloksista skannatusta raportista, jonka sain kotiin vietäväksi mittauksen jälkeen. Hyvän yleiskuvan analyysin raportista antaa InBodyn omat tulkitsemisohjeet tuloksille.



Kapulat käteen ja menoksi


Varsinainen mitattavana oleminen oli yksinkertaista. Varasin ajan UniSportin kautta viikkoa aikaisemmin (kyseiset mittaukset ovat melkoisen suosittuja) ja saavuin sovittuna aikana Kumpulan liikuntakeskukseen. Olin saanut ohjeeksi välttää syömistä kahta tuntia ennen mittausta. Myös rakon tyhjentämistä ennen laitteelle astumista suositeltiin.

Vaihdoin kevyet treenivaatteet päälle, tyhjensin taskuni ja astuin paljain jaloin laitteelle. Mittaaja/ohjaaja antoi kapulat pidettäväksi käsiini. Seistä jökötin laitteessa  kädet ilmavasti (aavistuksen irti kyljistä) kehon sivulla noin minuutin, jonka aikana kone johti lävitseni pienen ja täysin huomaamattoman sähkövirran sekä suoritti laskutoimituksensa. Mittausaikaa oli varattu 20 minuuttia, joten loppuvartti käytettiin mukavaan jutusteluun ja tulosten läpikäymiseen.


Kerro, kerro koostumus...


Kehonkoostumus paljastaa absoluuttisen rasva- ja proteiinimassan.

Kehonkoostumus on aika yksiselitteinen. Proteiinimassa on kehoniproteiinin kuivamassa. Osa solunsisäisestä vedestä on tietysti proteiinisoluissa. Kokonaispaino on laskenut hieman marraskuun punnitukseen verrattuna (86 kg). Oikealla on (muistaakseni WHO:n) määrittelemät viitearvot samanpituiselle miehelle. Jo tästä huomaa, että turhaa rasvalastia on hieman liikaa.

Tarkempi diagnoosi


Ainoastaan rasvaprosentti on yli normaalin odotus- ja viitearvon. 

Ohjaaja/mittaaja sanoi, että lihas - rasvadiagnoosissa pitäisi pyrkiä D-kirjaimen muotoiseen kuvaajaan. Tällä hetkellä olen vahva C, eli paino- ja rasvajanat ovat lihasmassaa suuremmat. Tavoitteena on kääntää janojen pituussuhteet juuri toisinpäin. Janojen perässä oleva lukema kertoo todellisen painoni, lihasmassani jne.

Janojen pituus kuvaa siis mitattavaa suureetta suhteutettuna saman pituisen henkilön normaaliarvoon (100 %). Minulla on siis reippaanpuoleisesti rasvaa (ja painoa), mutta myös hieman normaalia enemmän lihasta kehossani.

Painoindeksini on normaalin rajoissa, mutta turhan raskaanpuoleinen kestävyysurheiluun. Rasvaprosentti on selvästi turhan korkea. Hieman hämärän peittoon jäi, miten laite mittaa vyötärö–lantio-suhteen pelkän kehoni impedanssin perusteella – mitään mittanauhoja ei anylyysiin kuulunut. Rasvaprosentti ja WHR sen jo kertovat, vatsanseudulta voisi muutama rasvakilo lähteä litomaan.


Juoksijan jalat ja nörtin yläkroppa


Nesteet ok, pömppömaha not so good...

Koska Inbody-mittalaite johti minuun sähkövirtaa kaikista vii.. neljästä raajasta, niin se pystyy kehittyneen insinöörityön tuloksena laskemaan/arvioimaan kehoni eri osien koostumukset. Jokaisen raajan ja torson kohdalla on kolme eri janaa. Kopioin oheisen tulkintaohjeen suoraan InBody.fi:n ohjeesta:

"Lihastasapainon ylempi jana kuvaa rasvatonta massaa (kg) suhteessa samanpituisiin ja alempi suhteuttaa rasvattoman massan (%) saman painoisiin. Normaalirakenteisella henkilöllä kaksi ylintä palkkia ovat suunnilleen yhtä pitkiä. Arviot lihastasapainosta löytyvät raportin oikeasta reunasta kohdista Kehon tasapaino ja Kehon rakenne.

Alin palkki kuvaa rasvamassaa tässä kehon osassa. Palkin perässä esitetään arvo sekä kiloina, että prosentteina normaalialueen keskipisteestä."

Tasapainoanalyysi paljastaa vasenkätisyyteni ja keskivartalolihavuuteni. Keskivartaloon ja käsiin olisi hyvä saada lisää lihasta. Jalat ovat olleet aina vahvin osa-alueeni. Nestetasapainosta ei sen enempää, minulle riittää, että se on normaalialueen rajojen sisäpuolella.


Lopputuomio ja myyntimiehen koukku


Sisäelinrasva on ok, mutta laihtua pitäisi.


Sisäelinrasva on suositeltavan arvon paremmalla puolella. Kuvassa näkymättömät ruksit oli kaikki sinistä normaalia punaisena loistavaa rasvaprosenttia lukuun ottamatta.

Jos en lisää lihasmassaani, niin ihannepainoni olisi 77 kiloa. Tämän saavuttamiseksi rasvaa pitäisi polttaa reilu kuusi kiloa, jolloin saavuttaisin terveellisen rasvaprosentin 15.

Innostuin kovin mittaustuloksista, mielestäni mittaus oli maksamani 20 euron arvoinen. Numerot antavat minulle paljon pohdittavaa tulevia tavoitteita suunnitellessani. Ohjaaja/mittaaja sai minut jopa hetkeksi tuntemaan syyllisyyttä, kun en ollut käynyt analysoitavana kuntoprojektin alkaessa syksyllä. Hän sai minut alustavasti houkuteltua harkitsemaan uusintamittausta toukokuussa (ja mahdollisesti myös elo-syyskuussa), jotta näkisin, miten treeniohjelmani puree kehoni koostumukseen.

InBody-raportti on kuin roolipelien hahmolomake, joka kertoo numeerisesti kehityksestäni. Innolla jään odottamaan loppukevättä, jolloin olisi mahdollista selvittää, kuinka monta pistettä hahmoni ominaisuudet ovat kehittyneet.


81 päivää Helsinki City Runiin
8,6 juoksukilometriä

40,69 / 400 kulutettua BM:ää (20 750 kcal)
6,44 BM:ää jäljessä vuositavoitteesta

2 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa! Oon itsekin miettinyt tota kehonkoostumusmittausta, mutta toisaalta näkeehän se peilistäkin, jos rasvaa on liikaa ;)

    Toi hinta tuli kyllä yllätyksenä, olin luullut ton mittaamisen olevan paljon kalliimpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, numeroista tykkääville ihan motivoiva väline. Tosin vaatinee useamman mittauksen samanlaisissa olosuhteissa, niin näkee kehityksen.

      Peilihän sen toki kertoo, kyllä toi rasvaprosentti joka aamu takaisin katsoo hampaita pestessä. Tietysti jos tarvitsee ulkopuolista (objektiivista?) arviota tai haluaa seurata tarkemmin kehonkoostumuksen muutosta, niin sitten mittaukseen.

      Toi 20 € oli olevinaan joku tarjoushinta Unisportin asiakkaille, mutta kyllä tuohon hintaan näyttäisi saavan muualtakin, jos kampanja tai fitnesstilaisuus tulee vastaan.

      Poista