sunnuntai 25. elokuuta 2013

Elokuun kattaus: A Place in the Table & manteli-pellavasiemenpurilainen

Päätin alkaa kirjata säännöllisesti myös mielenkiintoisia dokumentteja ja vegaanisia reseptejä tänne blogin puolella. Otan tavoitteekseni tutustua yhteen uuteen dokumenttiin ja vegereseptiin kuukaudessa. Jos kirjottaisin englanniksi, niin Monthly food for thought olisi sopinut mainiosti postaussarjan nimeksi.

Olin kompastua nokkeluuteeni yrittäessäni vääntää postaukselle nimeä. Tiedonjanoon viittaavat otsikot olisivat rajoittaneet reseptivalikoimaani. Dokkari-kokkari kuulostaa korvaani liian arveluttavalta ja Faktaa ja vatsantäytettä on ontuva. Chez Documentaire ja Kulinaristinen katse ovat taas liian fiinejä makuuni.

Pidemmittä esipuheitta kuukauden ravitsemussuosituksiin ja varsinaiseen pihviin.


Manteli-pellavasiemenpihvi


Reseptistä riittää ~3 kuvan mukaiseen pihviin, tein kerralla tupla-annoksen.

2–3 isoa pihviä:
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 2,5 dl (1 cup, ~160 g raakana/kuivana) kuorittuja manteleita
  • 1,2 dl (1/2 cup, ~65 g) pellavasiemenrouhetta
  • 2 rkl balsamietikkaa
  • 2 rkl kylmäpuristettua öljyä
  • suolaa maun mukaan

Liota manteleita yön yli vedessä. Heitä kaikki ainesosat monitoimikoneeseen tai tehokkaaseen blenderiin. Sekoita massaksi ja muotoile pihveiksi. Tarjoile kypsentämättömänä tai paista kevyesti öljyn kera pannulla/uunissa.

Ohjeen mukaisesti valmistetussa 100 grammassa pihvitaikinaa (laskin sen mukaan, että mantelit imaisevat yhden desin vettä) on ~380 kcal, ~14 g proteiinia, ~35 g rasvaa, ~3 g hiilihydraatteja ja ~8 g kuitua.


Mango-limettikastike


3–4 dl kastiketta:
  • 1 mango (~150 g)
  • 1/4 jalapeñoa
  • 0,6 dl tuoretta limetin mehua
  • 1 rkl kylmäpuristettua öljyä
  • raastettua limetin kuorta
  • 1 tl agavesiirappia

Heitä kaikki ainesosat blenderiin ja sekoita. Pullota tai purkita ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli. Säilyy kylmässä reilu kaksi viikkoa. Oikaisin pari mutkaa ja käytin tuoreen mangon tilalla pakastekuutioita sekä korvasin jalopeñon kaapissa lojuneella tabascolla. Hyvää tuli silti.

Tarjoile leivän välissä salaatin ja/tai kasvisten kera.  


Ohjeen mukaisesti valmistetussa mango-limettikastikkeessa on sataa grammaa kohden: ~85 kcal, ~0,5 g proteiinia, ~5 g rasvaa ja ~9 grammaa hiilihydraatteja. Molemmat reseptit ovat alunperin Brendan Brazierin Thrive Diet -kirjasta.


Ylähuuli perunalastujen päällä




Vuonna 2012 ilmestynyt A Place at the Table -dokumentti kertoo lohduttoman tarinan vähävaraisten nälänhädästä Yhdysvalloissa ja tyhjien kaloreiden ylitarjonnasta. Dokkarin menu koostuu mm. seuraavista väitteistä.

"Approximately 23.5 million Americans live in food deserts"
"The U.S. ranks WORST among the IMF's Advanced Economy countries on Food Insecurity"
"One out of every two kids in the United States at some point in their childhood will be on food assistance"
"1 in 3 children born in the U.S. in the year 2000 will develop Type 2 Diabetes"

Täytyy myöntää välillä jopa kiihtyneeni dokumenttia katsellessani, mutta sain lopulta hillittyä itseni vakuutellessani, että Suomessa on kaikki (vielä) hyvin. Ehkä minunkin olisi aika kasvattaa viikset, tutustua dyykkaamiseen tai antaa aikaani SPR:lle?

Jos uni tule yllä olevien linkkien klikkailun tai dokumentin katselun jälkeen, niin suosittelen kuuntelemaan anti-apeushoitona The Civil Wars -yhtyettä, jonka musiikki rytmittää edellä mainittua dokumenttia. Tykästyin Finding North- ja Long Time Gone -kappaleisiin niin paljon, että päätin tutustua yhtyeen aiempaankin tuotantoon.

3 kommenttia:

  1. Noi pihvit näyttääkin aika hyviltä, resepti on mennyt multa ihan kokonaan ohi Thrivea lukiessa! Aika tuhtia tavaraa kyllä ;)
    Pellavansiemenet maistuu helposti ainakin suurina määrinä vähän kitkeriltä - mites noissa pihveissä? Pehmentääkö manteli niiden makua riittävästi?

    Mä katson myös paljon dokumentteja. Viimeisimpiä mielenkiintoisia on olleet esimerkiksi Chasing Ice ja Samsara. Myös Queen of the Sun -mehiläisdokumentti oli ihan kiinnostava, joskin olisin toivonut siihen vähän tieteellisempää otetta. Ja onhan nuo kaikki Foodmattersit ja Food Incit ja Forks over knivesit myös katsottu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En maistanut pellavasiementen kitkeryyttä, ehkä mantelit pehmensi makua tai sitten valkosipuli ja balsamietikka jyräsi pellavasiemenet alleen. ;)

      Chasing Ice varmaankin tarjottimella syyskuussa täällä blogin puolella, olenkin ehtinyt sen katsoa. Kiitos Samsaran ja Queen of the Sunin vinkkaamisesta.

      Poista
  2. Näyttääpä kokeilemisen arvoselta tuo resepti. Vaihtelua tofulle...

    VastaaPoista