torstai 20. kesäkuuta 2013

Alkutason testaus ja loppuvuoden tavoitteita

Viime marraskuussa virallista kuntoprojektia ensimmäistä kertaa aloittaessani en tehnyt minkään sortin kuntotason testausta. Koska olen moneen kertaan todennut numeroiden ja kuntopisteiden keräämisen motivoivan minua, niin päätin tällä viikolla mitata lähtötasoni Cooperin testillä ja 2 000 metrin soutu-urakalla.


Ihanan kauhea Cooper-testi


Monet lukijoista ovat varmaankin joutuneet/päässeet kokeilemaan Cooper-testin juoksemista peruskoulussa, vaikka kyseinen testi on alunperin luotu armeijan joukko-osastojen kuntokartoitukseen. Minäkin olin osallistunut 12 minuutin juoksutestiin viimeksi aika tarkalleen seitsemän vuotta sitten suorittaessani asepalvelusta. Tuolloin juoksin 3 030 metriä.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Oletko elämäsi yli-optimoija?

Vastikään löytämäni blogi Urbaani Oranki kirjoitti tänään mielenkiintoisen postauksen Elätkö tuottoisaa elämää? Kirjoituksen käsittelemä ROI-ajatusmaailma on yksi minunkin blogin teemoista, sillä yksi syy tämän blogin kirjoittamiseen on saada itsestäni ja elämästäni entistä enemmän irti.

Milloin siis SMART-kriteerit täyttävien tavoitteiden laatiminen ja seuraaminen tai treenien, ruoan ja unen taulukoiminen ja analysoiminen muuttuu elämää rikastavasta sitä köyhdyttäväksi? Onko oman elämän kvantifioiminen – resurssien ja saavutusten numeerinen tarkastelu – hullujen hommaa?


keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Haaste - Ykstoist ykstoist x2

Palattuani blogin pariin viime viikolla löysin moderointia odottavien kommenttien joukosta (okei, kommentteja oli vain yksi) haasteen – tuon blogimaailman pyramidihuijauksen.

Ei vaiskaan, kaikkihan meistä kirjoittaa blogia ja päivittää facebookkia/twitteriä/instagramia/tumblria/jne saadakseen huomiota. Tosiasiassa mieltäni lämmittää ja egoani hivelee saada kommentteja/tykkäyksiä/+1:iä/käytettyjä alusvaatteita/jne. Siispä suurkiitos haasteen lähettäneelle Sporttimamalle!

Haasteohjeet:

  1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
  2. Haastetun pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
  3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
  4. Haastetun pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
  5. Haastetun pitää kertoa, kenet hän on haastanut.
  6. Ei takaisin haastamista.

Kysymyksiä ja vastauksia. (Kuva: Tim O'Brien)

Aluksi 11 faktaa minusta:

  1. Olen vasenkätinen.
  2. En ole kissa- taikka koiraihminen, vaan ihmisihminen. Joskus nekin ovat liikaa, homo homini lupus est.
  3. 6-vuotiaana halusin tähtitieteilijäksi.
  4. Haaveilen pyöräilystä Jäämerelle ja Euroopan halki/poikki, mutta en saa kunnostetuksi pyörääni edes koulumatkaa varten.
  5. Olen INTP.
  6. Minun on helpompi vastata tarkempiin kysymyksiin, kuin vain kertoa kuulumisia/asioita. Nytkin vastasin ensin allaoleviin kysymyksiin (tosin niistäkin 1. tuotti vaikeuksia), ennen jumittumista näihin faktoihin. Myös haastekysymysten keksiminen kesti kauan.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Paluu lähtöruutuun

Ihminen on terve, kun se kirjoittaa. Yritän tässä nyt palata terveiden kirjoihin aloittamalla tämän blogin toistamiseen. Lokakuun 2012 lopussa ilmoitin koko maailmalle alkavani treenata puolimaratonia varten.

Julkinen julistus innostikin minua aloittamaan treenaamiseen, joka ainakin juoksun osalta alkoi liiankin nopeasti. Sain reilun kuukauden treenin jälkeen jalkaani rasitusvamman, joka kummittelee toisinaan vielä tänäkin päivänä.

Puolimaraton jäi väliin ja muukin treenaaminen loppui motivaationpuutteen (ja opiskelukiireiden) vuoksi huhtikuussa. Vajosin vanhaan liikkumattomuuteeni.


Laiska, tyhmä ja saamaton


Tänään sain kuitenkin viimein kipinän "tehdä jotain" elämälleni. Päätin aloittaa siivoamalla yksiölääväni, koska liikkumattomuuteni on osa isompaa ja yleisempää saamattomuuden vyyhtiä, jota täytyy alkaa purkaa yksi tehtävälistan kohta kerrallaan.

Ihana etelään avautuva 5 neliön lasitettu parvekkeeni
kuvaa hyvin minua ja elämääni.